Puhakan Sukuseura ry.

Sukukokous 2003 Kontiolahdessa

”Puhakoiden suku suuri,
vaikka alkuisin samasta juuresta, on jo nykyisin niin
hajaantunut, että harvat heistä enää tietävät,
sen vähemmin persoonallisesti tuntevat toisiansa.
On sen tähden herännyt halu, syntynyt ajatus
kokoontua yhteen näkemään toisiamme,
vaihtamaan ajatuksia.

 

ENSIMMÄINEN SUKUTAPAAMINEN

sunnuntaina 31.8.2003 klo 11.00 Kontiolahden kotiseutukeskuksessa.

Järjestelyistä

Puhakan sukuseura r.y:n ensimmäisen sukutapaamisen järjestämisestä päätettiin sukuseuran hallituksen kokouksessa kesäkuussa 2003. Tarkoitus oli ensin järjestää pienimuotoisempi tapahtuma – jäsenhankinta ja tiedotus olivat vasta aloitettu. Mutta kun Puhakan suvun "viidakkorumpu" alkoi päristä ja tieto levitä ympäri Suomea, kävi ilmeiseksi että osallistujamäärä nousisi reilusti yli alun perin arvioidun 40.

Tapahtumapaikan saamisesta täytyy kiittää sukuseuran varapuheenjohtaja Helka Lempistä ja Kontiolahti Seuraa. Kontiolahti valittiin tapahtumapaikaksi, koska Puhakat ovat olleet merkittävällä tavalla mukana kunnan historiassa. Vaikka, kuten sukuseuran puheenjohtaja tervetuliaispuheessaan totesi, eivät Puhakat aivan yksin ole kaikkea tehneet. Muita Kontiolahden valintaa puoltavia asioita olivat Kontiolahden kotiseutukeskuksen saaminen tapahtumapaikaksi parin kuukauden varoitusajalla ja järjestelyporukan asuminen lähistöllä.

Sukuseuran hallituksen muutamat jäsenet nimesivät itsensä leikkisästi sukuseuran "työvaliokunnaksi" ja ryhtyivät työhön. Hommaa oli siivouksesta ja perunan kuorimisesta kotiseutukeskuksen koristeluun.

Puhakat kokoontuvat

Elokuun viimeinen päivä valkeni vaihtelevassa säässä. Onneksi sää suosi sukutapaamista, sillä vaikka ei ollut kovin lämmintä, paistoi aurinko ja sadettakin saatiin vain ennen tapahtumaa. "Työvaliokunta" saapui jo aamulla aikaisin viimeistelemään järjestelyjä.

Puhakan suvun jäseniä alkoi saapua kymmenen jälkeen. Heidät toivotettiin tervetulleiksi ilmoittautumispisteessä, jossa jokainen sai rintaansa nimilapun. Jaossa oli myös tapaamisen ohjelma ja tietoa Puhakoista tehdyistä sukututkimuksista ja muusta materiaalista. Aika-ajoin ilmoittautumispisteelle muodostui jopa jonoa. Myynnissä oli "Runo Puhakka" -kirja, johon Kontiolahti Seura oli koonnut kontiolahtelaisen runoilijan ja valtiopäivämiehen Antti Puhakan runoja.

Ilmoittautumisen jälkeen siirryttiin kotiseutukeskuksen tupaan nauttimaan tervetuliaiskahvit karjalanpiirakoiden ja munavoin kera. Puheensorina täytti tuvan, kun monta uutta tuttavuutta muodostettiin ja jo ennestään toisilleen tutut suvunjäsenet tapasivat. Sitten oli aika siirtyä kotiseutukeskuksen juhlatilaan. Veli-Pekka Surakka lauloi poikansa Heikin säestämänä. Sukuseuran puheenjohtaja Jussi Puhakka toivotti Puhakat tervetulleiksi sukutapaamiseen ja Kontiolahteen.

Puhakat ennen ja nyt

Seuraavaksi astelivat vuorollaan estradille Puhakan suvun asiantuntijat. Enon, Ilomantsin ja Kontiolahden Puhakoista sukututkimuksen tehnyt Toivo Pölönen Joensuusta kertoi miten Puhakat Eero (s.1670) ja Jaakko (s.1672) Puhakasta lähtien ovat levittäytyneet Pohjois-Karjalaan ja muualle. Professori Veijo Saloheimo kertoi Puhakoista ennen ja jälkeen Eeron ja Jaakon yleisemmällä ja laajemmalla tasolla.

Esitelmien jälkeen Veli-Pekka Surakka lauloi Ystävän laulun, jonka jälkeen olikin jo aika siirtyä nauttimaan lounasta. Tarjolla oli lohikeittoa ja punajuurikeittoa. Pitkissä pöydissä, keittolautasten ääressä olikin sitten mukava syödä ja jatkaa kahvipöydässä aloitettuja keskusteluja. Lounaan jälkeen siirryttiin kahdessa erässä kotiseutukeskuksen tupaan kuuntelemaan Kontiolahti Seuran puheenjohtajan Ritva Ahvenaisen esitelmää talon historiasta ja elämästä sata vuotta sitten. Ehdittiinpä siinä välissä ottaa ryhmäkuvakin sukutapaamiseen osallistuneista. Sukukuvasta tosin jäi puuttumaan monta henkeä, jotka joutuivat poistumaan paikalta aikaisemmin.

Talon esittelyjen jälkeen oli mahdollista käyttää aikaa keskusteluun, taloon tutustumiseen tai sitten osallistua juhlatilassa järjestettyyn "Puhakoiden vapaaseen sanaan". Siellä sukuseuran puheenjohtaja vastasi suvunjäsenten esittämiin kysymyksiin laidasta laitaan. Kysymyksiä tuli sukuvaakunan tekemisestä, sukukirjan tekemisestä, tehdyistä sukututkimuksista ja tiedotuksesta. Paikalla oli myös sukuseuran tiedotusvastaava Eeva Puhakka, joka piti suvun nuorison puheenvuoron ja vastaili kysymyksiin Puhakan sukuseuran kotisivuista ja tiedotuksesta.

Kunniajäsenten kutsuminen

"Ain' on aika antanunna
Muutellunna muutamille
Kunnon miehiä kutsuna."

Puhakan sukuseuran hallitus kutsui seuraavat henkilöt sukuseuran kunniajäseniksi:
Hemmo Kekäläinen, Kontiolahti
Olavi Puhakka, Liperi
Pertti Puhakka, Joensuu
Toivo Pölönen, Joensuu
Veijo Saloheimo, Joensuu

Perusteena oli Puhakoiden suvun ansiokas tutkiminen ja Puhakoiden sukuseuran perustamisen eteen tehty työ. Tuoreille kunniajäsenille luovutettiin "Runo-Puhakka" -kirjat lämpimin kiitoksin.

Otetaan uudestaan

Kun lähdön hetki alkoi lähestyä, alkoi kuulua jo kommentteja ja ehdotuksia seuraavaa tapaamista varten. Tämä lienee käsitettävissä, että näitä tapaamisia pidetään jatkossakin.

Uudet sukulaiset vaihtelivat yhteystietojaan ja sovittiinpa jo muutamasta tapaamisestakin.

Jos onnistuimme luomaan uusia tuttavuuksia ihmisten välille ja laajentamaan Puhakoiden käsitystä suvustaan, sitten tämä ensimmäinen virallinen sukutapaaminen oli onnistunut.

Nähdään ja pidetään yhteyttä!

 

Täältä näet:

Valokuvia kokouksesta