Puhakan Sukuseura ry.

Sukukokous 2004 Joensuussa

Puhakan sukuseura ry:n sääntömääräinen vuosikokous järjestettiin sunnuntaina 11.07.2004 Karjalantalolla, Joensuun Ilosaaressa.

SAAPUMINEN
Suvun jäsenet saapuivat paikalle. Tarjolla oli kahvia, karjalanpiirakoita munavoin kera, pullaa ja kahvikakkua. Jäipä ilmoittautumisen jälkeen aikaa vielä keskusteluunkin ennen varsinaisen kokouksen alkua. Nopeimmat ehtivät maksaa jäsenmaksunkin ja hankkimaan Toivo Pölösen tekemän sukututkimuksen Enon, Kontiolahden ja Ilomantsin Puhakoista. Oli mukava tavata ennestään tuttuja sukulaisia, mutta erityisen mukavaa oli tutustua uusiin sukulaisiin.

KOKOUS
Kokouksen avasi sukuseuran hallituksen puheenjohtaja Jussi Puhakka Kontiolahdelta, joka toivotti Puhakat tervetulleiksi Joensuuhun ja Karjalantalolle. Hän kertoi puheessaan Joensuun, sen seudun ja Pohjois-Karjalan maakunnan nykytilanteesta.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin lääkintöneuvos Pertti Puhakka Joensuusta ja kokouksen sihteerin tehtäviä hoiti Marja-Liisa Puhakka Kontiolahdelta. Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Teuvo Puhakka ja Mikko Puhakka sekä ääntenlaskijoiksi Erkki Jumppanen ja Eila Jumppanen.

Kokouksessa hyväksyttiin sukuseuran tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2003 sekä talousarvio ja toimintasuunnitelma vuodelle 2004.

Sukuseuran varsinainen toiminnan aloitusvuosi 2003 sisälsi ensimmäisen sukutapaamisen. Puhakan sukuseura ry:lle saatiin vuonna 2003 omat Internet-sivut ja sukututkimusten (Sukututkimukset: "Jääsken Puhakat", "Kontiolahden Puhakat", "Enon, Kontiolahden ja Ilomantsin Puhakat", "Enon ja Ilomantsin Puhakat") yhdistäminen yhdeksi sukututkimukseksi aloitettiin. Sukutietoja kirjataan Sukuohjelmisto 2000-ohjelmaan. Hallitus kokoontui vuonna 2003 viisi kertaa.

Puhakan sukuseuran hallituksen puheenjohtajaksi, seuraavalle toimintakaudelle, valittiin jatkamaan kunnallisneuvos Jussi Puhakka Kontiolahdesta. Vuonna 2003 hallituksessa olleista jäsenistä valittiin jatkamaan Helka Lempinen Kontiolahdesta, Jyrki Puhakka Joensuusta ja Raili Puhakka-Mäkinen Joensuusta. Uusina jäseninä hallitukseen valittiin Martti Puhakka Turusta ja Seppo Puhakka Punkaharjulta .

Kyllikki Maaninen jätti kokoukselle esityksen suvun vanhimman valitsemisesta. Esitys hyväksyttiin vietäväksi eteenpäin Puhakan sukuseuran hallitukselle.

 

MUUTA OHJELMAA
Kokouspaikalla oli näytteillä tulostettuja kuvia, jotka esittivät suvun jäseniä ennen ja nyt. Toisella pöydällä oli kuvia vuoden 2003 sukutapaamisesta ja toiselle oli laitettu vanhoista kuvista otettuja tulosteita. Vanhimmat kuvat olivat noin 1800-1900 -lukujen vaihteesta. Kiitos paljon kaikille, jotka lainasivat valokuviaan näyttelyn rakentamista varten.

Seppo Puhakka (kuvassa) esitteli Jääsken Puhakat ja kertoi sukuhaaran taustoista ja nykypäivästä. Kuulimme Jääsken alueen jäämisestä sodan seurauksena pois Suomen hallinnasta ja mitä se oli merkinnyt alueella asuneille Puhakan suvun jäsenille. Seppo Puhakka kertoi myös hauskan kaskun, karjalan murteella kerrottuna.

Puhakan sukuseura ry:lle ollaan suunnittelmassa sukuvaakunaa ja Martti Puhakka Turusta esitteli sukuvaakunan suunnittelun etenemistä ja kertoi hieman heraldiikan säännöistä, jotka vaikuttavat vaakunan suunnitteluun. Salissa kiersi sukuvaakunan "raakaversio", jota ollaan jatkokehittämässä lopulliseen muotoonsa. Läsnäolijoiden oli mahdollista kommentoida vaakunaluonnosta ja kirjoittaa ehdotuksia tms. kiertävään paperiin. Martti Puhakka asetti tavoitteeksi saada sukuvaakuna suunniteltua ja rekisteröityä ennen vuotta 2007, jolloin Suomen Heraldiikka seura julkaisee kaikki rekisteröimänsä vaakunat.

Elna Lehtojoki (kuvassa oikealla) esitti ansiokkaasti Karjalantalon flyygelillä kappaleet: Hän oli myös säestämässä laulettaessa "Karjalaisten laulua", joka on Pohjois-Karjalan maakuntalaulu sekä yhteislaulua "Karjalan kunnailla". Noin 90-vuotias Lehtojoki säesti myös Tuula Hänninen-Peltosen (kuvassa vasemmalla) laulamaa "Laps' olen Karjalan" laulua.

Vapaansanan aikana Mikko Lehtovirta esitteli itsensä, vanhempansa ja lapsensa. Hän kertoi montaako sukua hänessä itsessään on todeten, että meissä jokaisessa on muitakin kuin Puhakoiden geenejä. Mikko toivoi myös jatkossa näkevänsä enemmän nuoria ja lapsia sukukokouksessa.

Sukuseuralle esitettiin perustettavaksi Internettiin keskustelupalstaa, jossa voisi vaihtaa kuulumisia sukulaisten kesken ja keskustella Puhakoiden sukuun liittyvistä asioista. Sukuseuran tiedottaja Eeva Puhakka kertoi mahdollisuudesta perustaa sukuseuralle oma sähköposti lista, jossa voisi käydä keskustelua juuri toivotuista aiheista.

Sukukokouksessa vaihdettiin yhteystietoja. Kyseltiin omista esi-isistä ja -äideistä, löydettiin ennennäkemättömiä kuvia omista sukulaisista.

Sitten tuli aika päättää sukukokous vuodelta 2004. Kesällä 2005 on taas isompi sukutapaaminen, jossa nähdään taas enemmän väkeä ja enemmän ohjelmaa. Eli nähdään ensi kesänä sukutapaamisessa.